sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Karusellikakku sisaruksille

karusellikakku

Sisarusten yhteissynttäreille tilattiin karuselliaiheinen kakku. Kakusta toivottiin samanlaista kuin aikaisemmasta karusellikakustani, mutta pienin muutoksin. Kissojen tilalle kakkuun haluttiin vaalea- ja tummahiuksiset siskokset, ruusukorit sekä mintunvihreää väriä tehosteeksi.

Kakku on mitoitettu 15 henkilölle. Täytteenä vaaleassa pohjassa on sitruuna- ja mansikka-punaherukkamousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta. Puiset sokerimassalla päällystetyt tukipilarit kannattelevat kakkupahvin päälle rakennettua sokerimassakattoa.


karusellikakku


Koristekurssi Savossa

koristekurssi

Takana on kiva kurssipäivä motivoituneen ja innokkaan oppilaan kanssa. Pidin koristekurssin yksityistuntina aina Savossa asti. Sain sovitettua kurssin kätevästi perheemme hiihtolomareissulle. Kurssi oli räätälöity tilaajan toiveiden mukaan. Ohjelmassa oli ruusuja, liljoja ja suloinen pieni nalle. Ihmisfiguurin perusosat käytiin myös pikaisesti läpi. 

Tekijä oli itsekin alan harrastaja, muttei ollut vielä juurikaan sokerimassakukkia tehnyt. Liljamuotit oli kuitenkin jo tilattuna. Nyt hän pyöräytti kauniit liljat ja ruusut käden käänteessä. Kun löytyy tarpeeksi intoa ja tahtoa, niin saa aikaiseksi vaikka mitä :)


Kiitos paljon kurssilaiselle!!





lauantai 22. helmikuuta 2014

Mikaelin ristiäiskakku


ristiäiskakku

Ristiäiskakuksi poikavauvalle toivottiin vaaleansinistä kakkua, jossa olisi koristeena pikkuinen heppa. Tilaaja oli tykästynyt aikaisemmin tekemääni kirahvivauva koristeeseen, jota hieman muokkaamalla kirahvi vaihtui hepaksi. Lisäksi päädyimme suunnitelmissa 2-kerroskakkuun. Alempi kerros sai kylkeen valkoiset pystyraidat kakun korkeutta korostamaan. Ylempi kerros on kietaistu rusettiin ja varustettu sirolla nimikyltillä. Heppa sai kunniapaikan kakun päältä. 

Kakku on mitoitettu 35 henkilölle. Täytteenä tummassa kakkupohjassa on tummasuklaa- ja passionmousse. Raikkaan makea täyteyhdistelmä! Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkin makuisen kaulintamassan sekoitusta. Koriste on tehty sokerimassa-alusen päälle, joka on helppo ottaa kakun päältä pois ja jättää muistoksi. Koriste on tosin myös täysin syötävää, jos oikein kova makeanhimo iskee ;)


ristiäiskakku
 
ristiäiskakku


torstai 20. helmikuuta 2014

Baby shower -kakku

babyshower -kakku

Sain tilaisuuden tehdä kakun Baby shower -juhliin. Kakuksi toivottiin suloista vaaleansinistä kokonaisuutta tulevan poikavauvan kunniaksi. Tilaaja mieltyi pienen suunnittelun jälkeen nalleen ja "Baby" -nimipalikoihin. Koko söpöyden kietaisee syleilyyn iso valkoinen rusetti. 

Kakku on mitoitettu 10 henkilölle. Pohjana mehevä suklaakakkupohja ja täytteenä raikas mansikka-punaherukkamousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.




keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Läksiäiskakku


läksiäiskakku

Työpaikalle vietävästä läksiäiskakusta toivottiin tyylikästä kakkua, jossa aiheina saisivat näkyä poliisi, lentoasema/-kenttä ja komisario. Kakun päälle pääsi koristamaan lentokone kiitoratoineen ja poliisiauto vartoi kakkualustan kulmalla. Poliisin tummansininen väri kiertää kakun reunoja ja komisarion olkalaatan kuvio luo ryhdikkyyttä kakun etuosaan.

Kakku on mitoitettu 20-25 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa raikas täyteyhdistelmä, sitruuna- ja mansikka-punaherukkamousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassaa.


läksiäiskakku

läksiäiskakku

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Salmiakkikuvioita


Mustaa salmiakkikuviointia valkoisella kakkupinnalla ja suuri punainen ruusu olivat toiveet erään nuoren neidon syntymäpäiväkakkuun. Vuosi sitten toiveena oli myös mustaa ja punaista, mutta aiheena oli kyniä ja paperia.

Kakku on mitoitettu 15 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa on passion- ja sitruunamousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassaa.


lastenkakku

Kakku nimiäisiin


Pienet napilliset tossut, vauvan nimi ja vinoraidoitus olivat toiveet Nuka Anton Nikolaksen nimiäiskakkuun. Sain sommitelman kakusta, jonka toteutin.

Kakku on mitoitettu 25 henkilölle. Täytteenä vaaleassa pohjassa on vanilja- ja kinuskimousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.





lauantai 15. helmikuuta 2014

Fionan synttärikakku


elefanttikakku

Pieni elefantti, lintu ja ilmapallo olivat toiveet Fionan 1-vuotiskakkuun. Väreinä vaaleanpunaista, harmaata ja valkoista, yksinkertaista ja tyylikästä. Samansuuntaisia toiveita kuin aikaisemmin tekemässäni elefanttikakussa.

Kakku on mitoitettu 20 henkilölle. Pohjana mehevä suklaakakkupohja ja täytteenä suklaa- ja vadelma-punaherukkamousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.

norsukakku

norsukakku

tiistai 11. helmikuuta 2014

Koristekurssi 2.3.2014

koristekurssi

Koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet ensimmäiselle koristekurssille, järjestän jatkoksi toisen kurssin.

 Marsispossun koristekurssilla tutustutaan työvälineisiin, neuvotaan sokerimassan käsittelyä ja värjäämistä sekä opetellaan kukkien ja muiden koristeiden valmistusta erilaisilla muoteilla. Pääset valmistamaan mm. upeita ruusuja ja tutustumaan sokeri/sokerimassapitsin saloihin. Kurssilla valmistetut koristeet saa jokainen viedä kotiinsa. Kurssin päätteeksi juomme herkulliset kakkukahvit. Kurssille mahtuu 9 osallistujaa.

Hinta 39e/hlö (sisältää kaikki tarvittavat raaka-aineet, kirjallisen kurssimateriaalin sekä kakkukahvit)
Paikka Vuosaari, Helsinki
Aika 2.3.2014 klo 12.00-15.00

Ilmoittautumiset ja kyselyt sähköpostitse marsispossu@gmail.com Tarkemmat osoitetiedot ja muuta infoa saatte ilmoittautuessa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Pienen pojan ensimmäinen juhla

ristiäiskakku

Pienen pojan ensimmäiseen juhlaan toivottiin kakkua, jonka päällä olisi suloiset pienet tennarit. Väreinä sinistä ja valkoista, tehosteena ruskeaa. Tein tällä kertaa kakun alalaitaan hiukan erilaisen rusetin, leveän hennon sinisen rusettinauhan, joka on kantattu ruskealla. Nauha toi kivasti ilmettä muutoin niin puhtaan valkoiseen kakkuun. Nimikyltti sai kunniapaikan kakun etuosasta.

Kakku on mitoitettu 15 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa on mustikka- ja mansikkamousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.




sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ristiäiskakku poikavauvalle

ristiäiskakku poikavauvalle

Suloiset pienet tennarit, nimikuutiot ruskein kehyksin ja pieni sievä rusetti olivat toiveet Max-pojan ristiäiskakkuun. Tilaaja toivoi samankaltaista kakkua kuin mikä oli Oliverin ristiäiskakkuna.

Kakku on mitoitettu 25 henkilölle. Täytteenä laktoosittomassa kakussa on suklaa- ja vadelma-punaherukkamousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.



Koristekurssin satoa


Vietimme eilen mukavan päivän yhdeksän innokkaan ja taitavan koristelijan kesken. Tulijoita kurssille oli aina Lahdesta asti. Aloitimme sokerimassan värjäyksellä, valmistimme isoja moniväriruusuja, opettelimme liljan teon lehti lehdeltä ja lopuksi perehdyimme sokerimassapitsin tekoon.  Kurssin kruunasi herkulliset kakkukahvit. 

Aika, kolme tuntia, kului yhdessä hujauksessa. Hauskaa oli ja paljon saatiin aikaan. Mukana avustamassa oli myös Marian Herkkupuodin Maria. Paljon kiitoksia kaikille kurssilaisille!

Kaikille teille tiedoksi, jotka ette mahtuneet tälle ensimmäiselle koristekurssille, jatkoa seuraa pian. :) Ilmoitan vastaavan koristekurssi ajankohdan piakkoin ja myös eläin- ja ihmishahmokurssit ovat mahdollisesti tulossa kevään ohjelmistoon.




40-vuotiskakku

40-vuotiskakku

40-vuotissynttäreille toivottiin kakun aiheeksi matkustamista, joka on päivänsankarin rakkain harrastus. Päädyimme suunnittelussa neliönmuotoisiin kakkuihin, joista alimmaisen sivuille pääsivät matkakohteista New York ja Venetsia sekä palmuranta ja safari. Kakun huipun valtasivat skootteri ja cavalierspanieli.

Kakku on mitoitettu 45 henkilölle. Pohjana tuhti suklaakakkupohja ja täytteenä suklaa-marianne- ja vadelma-punaherukkamousse. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.



lauantai 8. helmikuuta 2014

Kakku 80-vuotiaalle




80-vuotissynttäreille tilattiin hempeän tyttömäinen kakku. Toiveina oli tiara tai kruunu, tuoksuherneitä, amppareita, perhosia....Tein kakusta hennon vaaleanpunaisen, jonka huipulla on helmin koristeltu tiara. Tuoksuherneiden lomassa pörräävät pienet ampiaiset ja perhoset. Arvokkuutta 80-vuotiaalle toin kakkuun pitsillä ja helminauhoilla.

Kakku on mitoitettu 35 henkilölle. Täytteenä laktoosittomassa kakussa on sitruuna- ja mansikka-punaherukkamousse. Raikas täyteyhdistelmä. Kakun pinta Satin Icea ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.
 


tiarakakku


Koriste varusmiehelle


Koriste varusmiehelle sotilasvalan vannomisjuhliin. Toiveena oli sotilaspoika, teltta ja pyssy.  Mukaan mahtui vielä tunnistuslaatta. Koriste on sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.