Kaneli, neilikka ja inkivääri maustavat nämä talviset kuppikakut. Ohje on peräisin Kuppikakut ja muffinit -kirjasta hieman reseptiä muuttaen. Reseptillä tulee n. 12 cupcakesia. Ulkona pyryttävä lumisade, jota on jo tovi odotettu, antoi idean kuppikakkujen koristeluun. Kuorrutus on suklaakreemiä ja koristeet sokerimassaa. 125 g voita 200 g fariinisokeria 2 kananmunaa 190 g vehnäjauhoja 1 1/2 tl leivinjauhetta 1 tl kanelia 1/2 tl neilikkaa 1/2 tl inkivääriä 30 g kaakaojauhetta 2dl maitoa Vatkaa voi ja fariinisokeri sekaisin. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokeriseokseen vuorotellen maidon kanssa. Jaa taikina vuokiin. Paista 180 asteessa n. 25 minuuttia. Suklaakreemi 250g tummaa suklaata 100 g suolatonta voita 1 dl maustamatonta tuorejuustoa 2 rkl tomusokeria Sulata suklaa vesihauteessa.
Vatkaa voi ja tuorejuusto sekaisin. Lisää
sulatettu suklaa sekä tomusokeri voiseokseen koko ajan vatkaten. Vatkaa
massa kuohkeaksi. Koristele kuppikakut suklaakreemillä.
Joukko ystäviä lapsineen kokoontui jälleen. Viime kerralla maistelimme syyskakkua. Nyt valmistin makuraadille kakun appelsiini-suklaamoussella sekä vaniljatäytteellä kera appelsiinimarmeladin. Pohjana kakussa on kolmen munan tumma sokerikakkupohja. Kakun pinta ja koristeet ovat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Appelsiini-suklaamousse (ohje on otettu täältä pienin muutoksin): 180 g appelsiinituorejuustoa 2,5 dl kermaa
180 g taloussuklaata 2 liivatelehteä + 2 rkl appelsiinin mehua Vatkaa appelsiinituorejuusto ja sulatettu suklaa sekaisin. Lisää joukkoon appelsiinin mehuun liuotetut liivatelehdet ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Sekoita lopuksi täytteeseen vaahdotettu kerma.
Sain kunnian tehdä kakun proviisoriksi valmistuneelle. Toiveena oli kakku aihealueelta farmasia/apteekkiala/proviisori. Jotain kaunista ja yksinkertaista. Päädyimme pienen suunnittelun jälkeen rakentamaan kakkua rohdoskasvin ympärille. Kasviksi valitsimme neilikan, jota on jo vuosisatoja käytetty Aasiassa yleisenä lääkekasvina antiseptisten ominaisuuksiensa takia. Huhmare ja apteekin kauniit vanhat ruskeat lasipurkit löysivät myös tiensä kakun päälle. Kakun reunaa koristaa kultainen Proviisoriliiton logo. Keskelle kakkua on päässyt opintojen kookkain oppikirja Farmakologia ja toksikologia. Pohjana kakussa on neljän munan tumma sokerikakkupohja. Täytteenä suklaamoussea ja vadelma-punaherukkamoussea. Kakun pinta ja koristeet ovat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta.
Hyvää isänpäivää! Suunnittelimme lasten kanssa isänpäiväkakkua. Yksi toivoi suklaata, toinen kinuskia, kolmas jotain moussea ja lopuille kävi kaikki.Pienen väittelyn jälkeen päädyimme makuihin suklaa ja appelsiini. Resepti kakunpohjaan on otettu täältä. Appelsiinituorejuustoa on tehnyt mieli kokeilla leivonnassa jo useampaan otteeseen, niin nyt sain siihen oivan tilaisuuden appelsiini-valkosuklaatäytteessä. Oli aika herkkua!Koristeena kakussa on sokerimassasta tehty kukkanen.
Pohja: 200 g tummaa suklaata
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 dl fariinisokeria 150 g voita sulatettuna
3 kananmunaa
1 appelsiinin mehu Täyte: 100 g valkosuklaata 150 g appelsiinituorejuustoa 2 dl kuohukermaa 1 liivate + 2 rkl appelsiinin mehua Kuorrutus: 100 g appelsiinimarmeladia 1 dl kuohukermaa 150 g suklaata 100 g voita 1 rkl vaniljasokeria 2 dl tomusokeria 1 dl kaakaojauhetta 1 rkl vettä
Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (ø 22 cm). Sulata suklaa vesihauteessa. Mittaa kuivat
aineet kulhoon. Lisää rasvasula, kananmunat jaappelsiininmehu. Sekoita aineet lastalla tasaiseksi taikinaksi. Lisää suklaasula
sekoituksen loppuvaiheessa. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa 25–30 minuuttia. Jäähdytä kakku. Täyte: Vatkaa appelsiinituorejuusto ja sulatettu valkosuklaa sekaisin. Lisää joukkoon kuumaan appelsiinin mehuun liuotettu liivatelehti koko ajan vatkaten. Kääntele lopuksi joukkoon vaahdotettu kerma. Kakun kokoaminen: Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen osaan. Nosta kakkupohja tarjoiluvadille. Laita irtopohjavuoan reunat kakkupohjan ympärille sekä
vuoraa reunat leivinpaperilla. Kostuta pohja appelsiinin mehulla ja kaada
päälle appelsiini-valkosuklaatäyte. Nosta toinen kakkulevy paikoilleen. Kostuta appelsiinin mehulla. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa tai
vähintään neljä tuntia. Kuorrutus: Soseuta marmeladi hienoksi sauvasekoittimella ja levitä ohuelti kakun pinnalle.
Valmista suklaakuorrute. Lämmitä kerma kattilassa kiehumispisteeseen ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä kuorrutetta hetken aikaa ja kaada kakun päälle.
Valmista sokerikreemi. Vatkaa voi notkeaksi ja lisää vaniljasokeri. Sekoita joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe vähin erin samalla koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vesi. Levitä valmis kuorrute kakun reunoille. Jos kuorrute tuntuu liian jähmeältä levittää, voit tarvittaessa lämmittää sitä hetken aikaa mikrossa.
Toiseksi nuorimmainen poikani toi eteeni kasan pikkuautoja ja esitti toiveensa kakusta. Pienen neuvottelun jälkeen päädyimme hinausauto Marttiin. Täytteeksi kakkuun toivottiin suklaata ja mansikkaa. Pohjana kakussa on 5 munan tumma voi-sokerikakkupohja. Täytteenä suklaamoussea, vaniljatäytettä sekä mansikkamelbaa. Kuorrute ja koristeet ovat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta.
Kookos-pekaanipähkinä-suklaakuppikakkuja, lepakoita, kurpitsoja, noitia... Pienimuotoiset Halloween kekkerit pienille juhlijoille. Pöydän ympärille kokoontunut poikajoukko tyhjensi lautasen alta aikayksikön. Kuppikakkusten resepti on peräisin Kuppikakut ja muffinit -kirjasta. Etsin reseptiä, jossa olisi sekä pähkinää että suklaata. Päädyin lopulta tähän lukuisten ohjeiden joukosta. Kuppikakut kohosivat hyvin ja olivat meheviä ja maukkaita. Suklaata tosin olisi voinut olla hiukan enemmän. 190 g vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 110 g fariinisokeria 30 g kookoshiutaleita 35 g pekaanipähkinärouhetta 125 g sulatettua voita 100 g sulatettua maitosuklaata 2 kevyesti vatkattua kananmunaa 60 g ranskankermaa 60 ml maitoa Kuorrute: 1,5dl kermaa 250 g suklaata Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, fariinisokeri, kookoshiutaleet ja pekaanipähkinärouhe. Lisää voi, suklaa, kananmunat, ranskankerma ja maito. Sekoita hyvin ja jaa taikina vuokiin. Annoksesta tulee n. 12 kpl. Kypsennä 180 asteessa 15-20 minuuttia. Jäähdytä kuppikakut. Kuumenna kuorrutetta varten kerma kattilassa. Älä anna kiehua. Ota kattila levyltä ja sulata suklaa joukkoon. Sekoita seos tasaiseksi ja anna jäähtyä hyvin. Vatkaa jäähtynyt kuorrute sähkövatkaimella kuohkeaksi. Pursota kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle ja koristele halutessasi. Lapset tekivät myös omat sokerimassakurpitsansa. :)
"Valitse blogisi kaunein leipomus, jonka olet tehnyt vuonna 2012" oli leivontafoorumin lokakuun extra-haasteena. Osallistuin kyseiseen haasteeseen tällä syyskakulla. Ilokseni sijoituin haastekisassa ensimmäiseksi. Sain palkinnoksi valion sponsoroimana liput Gloria Blog Awards-gaalaan, jossa palkittiin Suomen parhaat sisustus-ja ruokabloggaajat.
Marsipaanipossu vaihtoi eilen vedenpitävät ulkovaatteet korkkareihin ja cocktail mekkoon. Gloria Blog Awards-gaala tuli siis nähdyksi. Oli hienoa olla mukana seuraamassa monien upeiden blogien palkitsemista. Tarjoilut olivat maittavat ja etenkin jälkkäripöydän antimet veivät kielen mennessään. Vadelmapirtelö tarjoiltuna pilttipurkista oli yksi suosikeistani :). Ruokablogit palkittiin kolmessa eri kategoriassa seuraavasti.
Kaunein ruokablogi: Vatsasekaisin Kilinkolin Paras ruokablogi: Chez Jasu Lukijoiden suosikkiblogi: Kinuskikissa
Hyvää nimipäivää Niina, Amanda ja Ninni! Tällä kertaa sain aivan itse toteuttaa omannäköiseni kakun. Kallistuin suklaaseen ja ruusuihin. Kakussa on yksi kolmen munan ja yksi kahden munan tumma sokerikakkupohja. Täytteinä suklaamoussea ja vaniljatäytettä. Kakut on nostettu päällekkäin ja veistelty kartion muotoon. Pinta on sivelty ennen koristelua ohuelti kaakaon makuisella sokerikreemillä. Koristeet ovat suklaanmakuista sokerimassaa, jonka joukossa on hiukan marsipaania. Vaniljatäytteen ohjeen otin pienin muunnoksin täältä. 2 rkl sokeria 2 rkl perunajauhoja 2 1/2 dl maitoa 1 keltuainen 1 vaniljatanko 2 dl kuohukermaa 2 liivatelehteä + tilkka vettä (1-2 tl vaniljasokeria) Sekoita kattilassa sokeri, perunajauhot, maito, keltuainen sekä halkaistu vaniljatanko. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Ota kattila pois levyltä ja poista vaniljatangot. Jäähdytä ja mausta tarvittaessa vaniljasokerilla. Lisää jäähtyneeseen vaniljakastikkeeseen kuumaan vesitilkkaan liuotetut liivatelehdet ja lopuksi vaahdotettu kerma.
Puuha Pete ja Anni, kissa ja koira, tiilitalo, kottikärryt ja puskutraktori luetteli kolmevuotiaani toiveita syntymäpäiväkakkuunsa. Melkein kaikki toiveesta taisi tulla toteutettua :). Pohjana kakussa on kuuden munan vaalea sokerikakkupohja. Täytteenä kinuski-ja puolukkamoussea. Pinta marsipaania ja koristeet sokerimassaa.
Punainen mopo, keltainen kuplavolkkari sekä pehmokissa toivottiin 3-vuotiaan pikkupojan synttärikakkuun. Sain lisäksi vapauden sommitella jotain pientä kyseisten lelujen ympärille. Pohjana kakussa on 8 munan vaalea sokerikakkupohja. Täytteenä kinuskimoussea sekä vadelma-punaherukkamoussea. Pinta marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Koristeet ovat sokerimassaa.
Golfkakkua serkulleni 30-vuotissynttäreiden kunniaksi. Toiveeksi esitettiin golfteemaa huumorilla höystettynä. Aikani mietittyäni päädyin palloja lampeen ampuvaan golffaajaan, jonka pallot katoavat perempaan talteen ;). Pohjana gluteenittomassa kakussa on 5 munan tumma sokerikakkupohja. Täytteenä suklaamoussea sekä vadelma-punaviinimarjamoussea. Pinta marsipaania. Koristeet ovat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta sekä mailojen varret spagettia.