Mikään ei voita vastaleivottua pullaa ja lasillista kylmää maitoa. Perinteisten korvapuustien sijaan leivoin tällä kertaa mustikkabostonin, tuon ihanan juhlavan kakun. Seuraavasta ohjeesta tulee kaksi pientä bostonkakkua. Taikina: 2,5 dl maitoa 25g hiivaa 3 tl kardemummaa 1 dl sokeria 1/2 kananmuna n. 7-8dl vehnäjauhoja 100 g voita
Täyte: 120g voita 400g mustikoita sokeria vaniljasokeria Voiteluun: kananmunaa Pinnalle: raesokeria Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, kananmuna ja osa jauhoista. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot taikinaan koko ajan käsillä alustaen. Jauhojen maltillinen käyttö ja riittävän pitkä alustus tuo pullaan hyvän sitkon ja pullasta tulee pehmeää ja kuohkeaa. Vaivaa joukkoon lopuksi huoneenlämpöinen pieniksi paloiksi kuutioitu voi. Kohota taikina vedottomassa lämpimässä paikassa leivinliinalla peitettynä. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, vaivaa taikinasta pöydällä ilmakuplat pois ja kaulitse se suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä huoneelämpöinen voi taikinalevylle. Ripottele päälle sokeria ja mustikoita. Jos käytät pakastemustikoita, lisää mustikoitten joukkoon pari ruokalusikallista perunajauhoja. Kääri taikinalevy rullaksi ja leikkaa n. 4-5cm kokoisiksi paloiksi. Laita palat voideltuun irtopohjavuokaan. Jätä palojen ympärille kohoamisvaraa. Laitoin 7 pullapalaa 17cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Kohota liinalla peitettynä n. 20 minuuttia. Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia.
Kesälomat pidetty ja aika palata kakkujen pariin. Viikonloppuna juhlittiin useita ristiäisiä, joista ensimmäisiin tein tennariaiheisen kakun. Kakusta toivottiin samanlaista kuin Lotan ristiäiskakusta, mutta muodoltaan neliö. Kakku on mitoitettu 20 henkilölle. Täytteenä laktoosittomassa kakussa vadelma-punaherukka- ja tummasuklaamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Tänä kesänä on syöty mansikoita. On poimittu ja pakastettu ja leivottu. Ensi kertaa kokeilin tehdä mansikoista jäätelöä. Netti on pullollaan erilaisia jätskireseptejä. Päädyin kondensoidun maidon ja kerman liittoon perusmassana, jossa joukossa hiukan glukoosisiirappia. Kyseinen siirappi estää suurten jääkiteiden muodostumista pakastuksen aikana. Makuna vaahterasiirapissa makeutettuja mansikoita ja suklaarouhetta.
Jäätelö on todella nopea valmistaa ja melkein yhtä nopeasti katosi parempiin suihin :)
5 dl kuohukermaa 1 prk (397g) kondensoitua maitoa 2 rkl glukoosisiirappa 250g mansikoita 2 rkl vaahterasiirappia suklaarouhetta Pilko mansikat pieniksi kuutioiksi. Voit myös survoa mansikkakuutioita hieman. Sekoita joukkoon vaahterasiirappi. Vatkaa kerma, kondensoitu maito ja glukoosisiirappi vaahdoksi. Lisää joukkoon mansikat ja suklaarouhe (jätä osa mansikoista ja suklaasta sivuun koristelua varten) ja sekoita tasaiseksi. Jos mansikat ovat kovin mehukkaita, valuta ylimääräinen neste pois ennen jäätelömassaan lisäämistä. Kaada massa pakastusta kestävään rasiaan ja ripottele vielä pinnalle koristeeksi mansikkakuutioita ja suklaarouhetta. Anna olla pakastimessa vähintään 6 tuntia, mielellään yön yli. Ota valmis jäätelö tarjolle huoneenlämpöön ennen syöntiä, jotta sitä on helpompi annostella. Mansikat tuovat jäätelöön jonkin verran nestettä, joten jäätelö on normaalia hiukan kovempaa suoraan pakkasesta otettuna. Kun annat jäätelön rauhassa huoneenlämmössä pehmentyä, niin jätskipallojenkin pyörittely onnistuu vaivatta.
Sofian 3-vuotissynttäreille toivottiin prinsessa-aiheista kakkua. Koristeiksi kruunu, helmiä ja kukkasia. Kakku on mitoitettu 15 henkilölle. Täytteenä tummassa kakkupohjassa mansikka-punaherukka- ja tummasuklaamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Hääkakuksi toivottiin tyylikästä turkoosin kukin koristeltua valkopintaista nelikerroskakkua. Kukat on sommiteltu ryhdikkäästi suoraan linjaan kakun etuosaan, joka tuo graafisuutta ja tyylikkyyttä kokonaisuuteen. Kakku on mitoitettu 80 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa maitosuklaa- ja mustikkamousse. Kukat ovat valmistettu kukkamassasta ja kakun pintana tuttu sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitus.
Välillä on aikaa leipoa myös omalle perheelle. Jos lapsilta kysytään, niin liian harvoin ;) Alkavan loman kunniaksi pyöräytin pöytään tällä kertaa tuhdin vadelmatäytteisin suklaakakun. Kakku on kuorrutettu suklaakreemillä ja koristeltu suklaaganachella sekä vadelmilla. Ja upposi nopeasti parempiin suihin :)
Lily Mayan ristiäisiin oli toiveissa 2-kerroskakku, jossa koristeena olisi pikkuinen tummahiuksinen tyttö sekä lippuviiri Suomen ja Etelä-Afrikan lipuin somistettuna. Kakku on mitoitettu 35 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa sitruuna- ja mansikkamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Aada Katherinen kakun koristeeksi valikoitui tummahiuksinen vauva enkelinsiipien suojaan. Kakku on mitoitettu 10 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa mansikka-punaherukka- ja passionmousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Herkulliset ja näyttävät kuppikakut ovat juhlapöydän vastustamaton vetonaula. Ja mikä sopisi paremmin kuppikakkujen mauksi näin kesällä kuin tuoreet punaposkiset mansikat. Taikina on sen verran tuhtia, että mansikat jäävät tasaisiksi sattumiksi kuppikakkujen sisälle ja mehevöittävät näin kosteudellaan koko annoksen. Kuorrutteeseen on saatu ripaus juhlan tuntua Bernard-Massard Cuvée de l´Ecusson Brut -kuohuviinillä. Tuoreet mansikat viimeistelevät näyttävän kokonaisuuden.
Viinimaahantuoja Astra Wines järjesti toukokuun lopulla kuudelle blogiringin bloggaajalle viinitasting illan, jonka aikana tutustuimme Domaine Bousquetin ja Bernard-Massardin viineihin.Pääsin tekemään lähempää tuttavuuttaBernard-Massard Cuvée de l´Ecusson Brut-kuohuviinin kanssa. Luxemburgilainen kuohuviini on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ja sopii hyvin kesäjuhlien kilistelyyn. Sitä valmistetaan Chardonnay, Pinot Noir, Pinot Blanc ja Riesling-rypäleistä. Kyseistä kuohuviiniä on saatavissa Alkosta paria eri kokoa 13,90 €/0,75 L tai 8,49 €/0,375 L.
Seuraavassa resepti, josta tulee n. 8-10 isoa kuppikakkua.
125 g voita 150 g sokeria 1 tl vaniljasokeria 2 kananmunaa 2 tl leivinjauhetta 220 g vehnäjauhoja 1 dl maitoa 150 g mansikoita pilkottuna Kuorrute: 120g valkuaista 240g sokeria 300 g suolatonta voita 4-6 rkl Bernard-Massard Cuvée de l'Ecusson Brut -kuohuviiniä tippa ruusunpunaista elintarvikeväriä Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos vaahtoon varovaisesti käännellen vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi joukkoon pilkotut mansikat.
Jaa taikina vuokiin. Paista 180 asteessa 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kuppikakku on
kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Jäähdytä valmiit kuppikakut ritilällä. Valmista kuorrute. Vatkaa valkuaisia ja sokeria teräskulhossa hiljalleen kiehuvan
vesikattilan päällä. Veden ei tule ulottua kulhon pohjaan saakka.
Kuumenna valkuaisvaahtoa koko ajan vatkaten 65 asteeseen. Siirrä kulho
pois vesihauteesta. Kaada seos monitoimi/yleiskoneeseen ja jatka
vatkaamista, kunnes se on huoneenlämpöistä.
Lisää
joukkoon vähin erin huoneenlämpöinen pieniksi kuutioiksi pilkottu voi
ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Lorauta lopuksi joukkoon muutama
ruokalusikallinen Bernard-Massard kuohuviiniä. Voit halutessasi lisätä vielä tipan ruusunpunaista elintarvikeväriä.
Pursota valmis kuorrute kuppikakkujen päälle ja koristele tuoreilla mansikoilla.
Kaivuri, kuorma-auto ja paloauto olivat toiveet Matiaksen työmaa-aiheiseen kakkuun. Kokonaisuus on mitoitettu 25 henkilölle. Täytteenä tummassa kakkupohjassa pätkis- ja vadelmamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.
Synttäreille tilattiin suklaistakin suklaisempia kuppikakkuja. Toiveena oli minttusuklaata ja sitä löytyy niin itse kuppikakuista kuin kuorrutteestakin. Pohjana mehevä minttusuklaakuppikakku, jossa kuorrutteena suklaakreemiä minttusuklaapaloin ja suklaaganachella koristeltuna.
1-vuotissynttäreille oli toiveissa kerroskakku, jossa seikkailee lapsenomainen keltainen auto ystävineen. Sain kuvan autosta, jollaista toivottiin. Kakku on mitoitettu 25 henkilölle. Täytteenä tummassa kakkupohjassa mango- ja passionmousse suklaamurusilla. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Ballerinakakku 10-vuotiaalle Selenalle. Kakku on mitoitettu 20 henkilölle. Täytteenä tummassa kakkupohjassa marianne-suklaa- ja vadelma-punaherukkamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Kolme värikästä pikkuautoa ja musta autotie koristavat Emil-pojan 2-vuotiskakkua. Kokonaisuus on mitoitettu 20 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa mansikka- ja valkosuklaamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Stella-tytön ristiäisiin tilattiin tennareilla, nimikuutioilla ja rusetilla somistettu näyttävä kerroskakku. Kokonaisuus on mitoitettu 35 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa vadelma- ja vaniljamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Kaksosten, Olivian ja Thomaksen ristiäisiin tilattiin vaaleanpunaisin ja vaaleansinisin tehostein somistetut tennariaiheiset kakut. Kakut ovat mitoitettu 30 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa mansikka-punaherukka- ja vaniljamousse. Kakkujen pinnat ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Benjamin-pojan ristiäiskakkua koristaa vaaleansininen pioni sekä samaan värisävyyn sävytetyt nimikuutiot ja rusetti. Kakku on mitoitettu 30 henkilölle. Täytteenä laktoosittomassa kakussa tummasuklaa- ja vadelmamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.
Ristiäisiin oli toiveissa vaaleanpuna-valkosävytteinen marjoin koristeltu naked cake eli kakku ilman kuorrutusta. Kokonaisuus on mitoitettu 20 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa vadelma-punaherukka- ja valkosuklaamousse. Kakun pinta ja reunat ovat sivelty kevyesti valkosuklaakreemillä. Koristeena vadelmia ja mansikoita.
Aika ajoin tulee kyselyitä, että teenkö pelkkiä koristeita tilauksesta. Kyllä teen. Sokerimassasta valmistetut koristeet säilyvät kuukausia, jopa vuosia, joten ne voi tilata hyvissä ajoin ennen juhlia. Ajan saatossa koristeet toki kovenevat ja eivät ole enää syömäkelpoisia, mutta useimmiten ne säästetäänkin muistoksi.
Alla muutama viimeaikainen synttäri- ja ristiäiskakun koriste.
Hugon 1-vuotisjuhliin tilattiin viidakkokakku. Koristetoiveena oli eläinhahmo kakun päälle sekä viidakon eläinten siluettikuvia kakun reunoille. Kakku on mitoitettu 25 henkilölle. Täytteenä tummassa kakkupohjassa tummasuklaa- ja mangomousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaatokarkinmakuisen kaulintamassan sekoitusta.
Lippusiimaa, musta sileäkarvainen noutaja, tassunjälkiä ja NHL-seura Montreal Canadiensin värit olivat toiveet 40-vuotiskakkuun. Kakku on mitoitettu 25 henkilölle. Täytteenä vaaleassa kakkupohjassa pätkis- ja vadelma-punaherukkamousse. Kakun pinta ja koristeet sokerimassan ja vaahtismassan sekoitusta.