sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Koristekurssi lastensynttäreiden ohjelmanumerona

koristekurssi lastensynttäreiden ohjelmanumerona 

Viime viikot ovat olleet koristekurssien osalta aika kiireisiä. Olen päässyt opastamaan Marttoja ruusun valmistuksen saloihin, pitänyt yksityiskurssin hahmoista ja ihka ensimmäistä kertaa koristekurssin lapsille synttäreiden ohjelmanumerona.

Paikalla oli 10 esikouluikäistä tyttöä. Teimme koristeita kaulitsemalla massaa ja ottamalla muotilla siitä kukkasia. Kukkakurssilta tutuksi tullut taitettava silikoninen petuniamuotti oli helppoudellaan tyttöjen mieleen. Lisäksi testailimme lapsille sopivia erilaisia silikonisia muotteja, joilla sai aikaan kauniita kukkia, nappeja, perhosia ja sydämiä. Näitä muotteja käytettäessä massa vaan painetaan tiiviisti muottiin ja irroitetaan painamalla pois.

Lopuksi lapset saivat koristella aikaansaannokset glittereillä, helmillä ja erilaisilla koristerakeilla. Valmiit koristeet pakattiin laivosrasioihin kotiinviemisiksi. 45 minuuttia hujahti vauhdilla ja hauskaa tuntui kaikilla olevan!





2 kommenttia:

  1. Ihana idea! Itselläni on juuri tuon ikäisiä tyttöjä (5v. ja 7v.) ja oma hermo ei kyllä kestäisi joukkoa esikoululaisia, pakko arvostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Itselläni on vaan poikia, joten tyttöjen paimentamisesta ei ole niin kokemusta ;) Hyvin nuo lapsukaiset jaksoivat kyllä keskittyä ja istua aloillaan. Monet eivät olisi malttaneet lopettaa koristelua lainkaan. :)

      Poista