maanantai 31. joulukuuta 2012
Hyvää uutta vuotta 2013!
Uusivuosi vastaanotetaan herkullisella appelsiini-suklaakakulla. Samoja täytteitä olen käyttänyt aiemminkin, mutta eri kokoonpanolla. Suklaamousseen tuo lisää täyteläisyyttä sekaan ripotellut suklaamuruset ja appelsiinitäytteen maustaa valkosuklaa.
Pohjana kakussa on 3 munan tumma sokerikakkupohja. Täytteennä appelsiini-valkosuklaatäyte, appelsiinimarmeladia sekä suklaamousse suklaamurusilla. Kuorrute suklaakreemiä ja koristeet sokerimassaa.
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Puolukka-vaniljakakku
Raikas puolukkatäyte ja makea vaniljatäyte on loistava yhdistelmä. Ohje on otettu soveltaen täältä. Kakun pohjaan sai kivasti kulumaan piparkakkuja, joita on vielä purnukoissa jäljellä. Puolukkatäytettä täydensin vaniljakastikkeella ja liivatemääriä hiukan vähensin alkuperäisen ohjeen määristä.
Pohja:
75 g voita
200 g piparkakkuja
Puolukkatäyte:
1 prk maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl puolukoita
1 dl sokeria
2 rkl vettä
4 liivatetta
Vaniljatäyte:
3,5 dl vaniljajugurttia
3,5 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl sitruunamehua
4 liivatetta
Kuorrutus:
2 dl puolukoita
3 dl vettä
3/4 dl sokeria
3 liivatetta
Kokoa kakku irtopohjavuoan reunoja käyttäen (Ø 24 cm) suoraan tarjoilulautaselle. Laita vuoan reunoille leivinpaperisuikaleet tai reunakalvo, jolloin valmiin kakun irroittaminen helpottuu. Hienonna piparkakut. Lisää sulatettu voi ja sekoita hyvin. Painele keksiseos tasaisesti vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin.
Puolukkatäyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma sekä vaniljakastike. Soseuta jäiset puolukat sauvasekoittimella. Yhdistä maitorahka, vaahdotettu vaniljakastike, puolukat ja sokeri. Purista liivatteista ylimääräinen neste pois ja sulata ne kiehuvan
kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan vatkaten puolukka-rahkaseokseen. Lisää
lopuksi vaahdotettu kerma. Aseta Ø 18 cm:n kakkurengas keskelle keksipohjan päälle. Kaada
sen sisälle puolukkatäyte. Anna hyytyä jääkaapissa 4 tuntia.
Vaniljatäyte:
Vaniljatäyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mausta jogurtti sokerilla ja vaniljasokerilla. Vaahdota kerma. Purista liivatteista ylimääräinen neste pois ja sulata ne kiehuvan
kuumaan sitruunamehuun. Sekoita liivateseos vatkaamalla jogurttiin. Lisää lopuksi
vaahdotettu kerma. Poista vannevuoka hyytyneen puolukkatäytteen ympäriltä. Kaada sen
ympärille ja päälle vaniljatäytettä ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä
jääkaapissa 4 tuntia tai seuraavaan päivään.
Kuorrutus:
Kuorrutus:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vesi. Lisää puolukat ja sokeri. Keitä 2 min. Siivilöi puolukkamehu kulhoon, lusikalla siivilää painellen. Kaada liemi takaisin kattilaan ja kuumenna kiehuvan kuumaksi.
Purista liivatteista ylimääräinen neste pois ja sulata ne mehuun. Anna mehun jäähtyä haaleaksi, ennen kuin kaadat sen kakun
pinnalle. Kaada liemi kakun päälle varovasti lusikalla annostellen. Anna kuorrutteen hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.
perjantai 21. joulukuuta 2012
Jouluiloa!
Ystäväni toivoi työpaikalleen viemisiksi jouluaiheista kakkua. Koska joulu on jo ovella, niin kakussa sai olla tonttuja ja jouluaaton tunnelmaa. Päädyin lopulta sommittelussa metsän eläinten jouluun.
Pohjana kakussa on viiden munan tumma sokerikakkupohja. Täytteenä suklaamoussea ja vadelma-punaherukkamoussea. Kakun pinta on marsipaania. Koristeet sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta.
maanantai 17. joulukuuta 2012
Pingu-kakku
Perheen nuorimmainen vietti 1-vuotissynttäreitään ja sitä juhlistimme Pingu-kakulla. Aiheen kakkuun valitsivat isoveljet. Hymystä päätellen aihe oli mieluinen myös pienelle juhlijalle :).
Pohjana kakussa on kuuden munan tumma sokerikakkupohja. Täytteenä appelsiini-suklaamoussea ja appelsiinimarmeladia. Koristeet ovat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta.
maanantai 3. joulukuuta 2012
Iloleipurin kuukauden leivontablogi
Marsipaanipossu-kakkublogi on valittu Iloleipuri-sivuston kuukauden leivontablogiksi :).
Kommentti "Mahtavia kakkuja, taidokkaita yksityiskohtia!" lämmitti kovasti mieltä.
Kiitos!
Kommentti "Mahtavia kakkuja, taidokkaita yksityiskohtia!" lämmitti kovasti mieltä.
Kiitos!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)