tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hyvää vappua!


Pieni kakku lasten iloksi vappua juhlistamaan. Perheen nuorimmaiset ovat hulluna ilmapalloihin, josta sain sopivasti ajankohtaisen aiheen kakkuun. Pohjana kakussa on kolmen munan vaalea sokerikakkupohja. Täytteenä valkosuklaa-ja mansikkamousse.

Valkosuklaamousse:

120 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl sokeria
1 kananmuna
160 g valkosuklaata
2 dl kermaa
2,5 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen  10-15 minuutiksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, samoin kerma. Sulata valkosuklaa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti keskenään ja yhdistä vatkaten joukkoon tuorejuusto. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne pieneen määrään kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustomassan joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi valkuaisvaahto ja kermavaahto varovasti sekoittaen. Sekoita tasaiseksi.



Loppuun muutama vaihekuva kakun koristelusta. Kakku on kuorrutettu sokerikreemillä ja päällystetty vaaleansiniseksi värjätyllä sokerimassalla. Kakun reunaan on jätetty 1 cm verran kuorrutetta, joka on koristeltu kuvassa näkyvällä pallopäisellä työvälineellä.


Kakun alareunaan tein vaaleanvihreäksi värjätystä sokerimassasta nauhan, joka kuvaa nurmikkoa. Halusin kokeilla äskettäin hankkimaani sokerimassapyssyä, joka toimi erittäin hyvin tähän tarkoitukseen. Tasainen nauha tuli hetkessä. Nauhan voi myös esim. leikata marsipaanityökalulla ohueksi kaulitusta sokerimassalevystä. Nauha on liimattu elintarvikeliimalla kakun alalaitaan. Elintarvikeliima on käytössä tosi riittoisaa. Itse kaadan tipan liimaa foliopaperille, niin koko liimapurkki ei kontaminoidu toisin kuin jos tökkisi pensseliä suoraan itse astiaan.
 

Koristeet, kaksi pientä elefanttia, on piirretty leivinpaperille. Näitä kaavoja apuna käyttäen norsut on leikattu sokerimassalevystä. Ilmapalloihin on käytetty pisaramuottia. Elefantit ja ilmapallot on liimattu kakkuun sokerikuorrutteella.



sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kylpyyn!


Pienen Iivari-pojan syntymäpäiväkakkuun haluttiin koristeeksi eläinaiheinen koriste. Pojan yksi lempileluista on nalle. Sain myös tietää, että Iivari rakastaa kylpemistä. Tästä otin idean koristeeseen.

Koriste on tehty sokerimassasta. Kylpysoikon sisällä on täytteenä Rice Krispie -massaa, muutoin koristeelle olisi tullut liikaa painoa.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Punaherukoita ja toffeekastiketta


Punaherukkatoscakakkua toffeekastikkeella. Perinteinen toscakakku kätkee sisäänsä punaherukoita. Kyseisten marjojen ykköskohde meidän perheessä ovat erilaiset kiisselit, mutta kuka niitä kiisseleitä nyt aina jaksaa. ;) 

Pohja:
80 g voita
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria

Täyte:
3 dl punaherukoita

Kuorrutus:
50 g voita
1/2 dl sokeria
1/2 dl siirappia
1/2 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja 
3-4 dl mantelilastuja

Toffeekastike:
2 rkl kuohukermaa
40 g muscovadosokeria
15 g voita

Voitele ja jauhota vuoka (halk. n. 20cm). Käytin vuokana säädettävää reunavuokaa, joka tulee suoraan leivinpaperin päälle. Irtopohjavuokaa käytettäessä laita vuoan pohjalle leivinpaperi.

Sulata rasva ja lisää maito. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva-maitoseos, sitruunan kuoriraaste ja kuivat aineet muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 20 minuuttia. 


Valmista tällä välin kuorrute. Sekoita kuorrutusainekset kattilassa. Anna kiehua hiljalleen, kunnes seos sakenee. Levitä jäiset punaherukat esipaistetun kakun pinnalle. Lusikoi toscakuorrute marjojen päälle ja jatka paistamista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 15 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä. Irroita jäähtynyt kakku vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle.

Valmista toffeekastike.
Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut. Anna kiehua pari minuuttia, kunnes seos on siirappimaista. Jäähdytä hetki ja pirskottele toffeekastiketta kakun pinnalle.




tiistai 23. huhtikuuta 2013

Korkkarit


30-vuotissyntymäpäiville tilattiin kakunkoriste aiheena mustat korkkarit. Jotain tyylikästä ja naisellista. Päädyin muotoilemaan kenkien seuraksi käsilaukun sekä helmet ja kokonaisuuden yhdistäväksi tekijäksi pari kukkasta. Koristeet on valmistettu sokerimassan ja vaahtokarkin makuisen kaulintamassan sekoituksesta sekä sokerihelmistä. 


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Suklaakakku


Sunnuntaina päivällisen kruunaa mehevä suklaakakku. Kakussa on sama pohja kuin aikaisemmin leipomassani isänpäiväkakussa, mutta täytteenä oli tällä kertaa suklaaganachea appelsiiniliköörillä maustettuna. Koristeena sokerimassaruusu. 
 
Pohja:  

200 g tummaa suklaata
3 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 dl fariinisokeria
150 g voita sulatettuna
3 kananmunaa  

1 appelsiinin mehu

Suklaaganache:

300 g suklaata
3 dl kermaa
loraus appelsiinilikööriä

Voitele ja jauhota vuoka (halk. 19 cm). Sulata suklaa vesihauteessa. Mittaa kuivat aineet kulhoon. Lisää rasvasula, kananmunat ja appelsiinin mehu. Sekoita aineet lastalla tasaiseksi taikinaksi. Lisää suklaasula sekoituksen loppuvaiheessa. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 40-50 minuuttia. Jäähdytä kakku.

Leikkaa jäähtynyt kakku neljään osaan. Valmista täyte. Kuumenna kerma ja appelsiinilikööri kattilassa, mutta älä anna kiehua. Ota kattila levyltä ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä seos. Vatkaa huoneenlämpöinen seos vaahdoksi. Vaahto jähmettyy nopeaan, joten täytä kakku heti.

Kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle. Kostuta pohjat (halutessasi) appelsiinin mehulla ja kokoa vuorotellen pohjalevyjä ja täytettä, niin että päällimmäiseksi tulee kerros suklaaganachea.







perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kukkia ja perhosia


Pienen tytön toiveena oli perhosin ja kukin koristeltu kakku. Sain suunnitteluun muilta osin vapaat kädet. Valitsin värimaailmaksi kakkuun tutut vaaleanpunaisen ja liilan, hempeän vihreälle pohjalle. Lisäsin vielä pikkuisen tytön istuskelemaan kukkien ja perhosten keskelle. Tyttö taitaa kyllä muistuttaa muotojensa puolesta enempi nuorta neitokaista :).

Kakku on mitoitettu 20 henkilölle. Pohjana kakussa on tumma sokerikakkupohja. Täytteenä suklaa-ja mansikkamoussea. Kuorrute Satin Icea. Koristeet sokerimassaa, joukossa hiukan marsipaania.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Karusellikakku


Pienen tytön nimiäisjuhlaan toivottiin karusellikakkua. Sain malliksi Elämä makeaksi -blogin karusellikakun, josta otin idean mm. pylväisiin. Lisäksi toivottiin värit vaaleanpunaisesta liilaan. Muutoin sain suunnitteluun vapaat kädet. Ottaen huomioon itse juhlinnan kohteen, halusin tuoda kakkuun hempeän ja herkän tunnelman. Kukat, nallet, puput ja toivotut värisävyt sopivat siihen mitä parhaiten.

Kakku on mitoitettu 30 henkilölle. Pohjana vaalea sokerikakkupohja. Täytteenä valkosuklaa-ja mustikkamousse. Koristeet sokerimassaa. Karusellin katto on tehty Rice Krispie -massasta kakkupahvin päälle. Massa on tasoitettu pikeerillä ja kuorrutettu sokerimassalla. Pylväät ovat puisia kakkutukia, jotka ovat päällystetty sokerimassalla ja koristeltu ruusuköynnöksin.