perjantai 26. lokakuuta 2012

Nimpparikakku


Hyvää nimipäivää Niina, Amanda ja Ninni! Tällä kertaa sain aivan itse toteuttaa omannäköiseni kakun. Kallistuin suklaaseen ja ruusuihin. Kakussa on yksi kolmen munan ja yksi kahden munan tumma sokerikakkupohja. Täytteinä suklaamoussea ja vaniljatäytettä. Kakut on nostettu päällekkäin ja veistelty kartion muotoon. Pinta on sivelty ennen koristelua ohuelti kaakaon makuisella sokerikreemillä. Koristeet ovat suklaanmakuista sokerimassaa, jonka joukossa on hiukan marsipaania.

Vaniljatäytteen ohjeen otin pienin muunnoksin täältä


2 rkl sokeria

2 rkl perunajauhoja
2 1/2 dl maitoa
1 keltuainen
1 vaniljatanko
2 dl kuohukermaa
2 liivatelehteä + tilkka vettä
(1-2 tl vaniljasokeria)

Sekoita kattilassa sokeri, perunajauhot, maito, keltuainen sekä halkaistu vaniljatanko. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Ota kattila pois levyltä ja poista vaniljatangot. Jäähdytä ja mausta tarvittaessa vaniljasokerilla. Lisää jäähtyneeseen vaniljakastikkeeseen kuumaan vesitilkkaan liuotetut liivatelehdet ja lopuksi vaahdotettu kerma.


 

14 kommenttia:

  1. Minä tulen heti nimpparikaffeille!!

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno kakku jälleen! Paljon onnea nimipäivänä! :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Kakun leikkaaminen oli vaan vähän haastavaa,kun kakut oli pinottu päällekkäin. Syötyä tuo kuiteskin tuli ;)

      Poista
  4. Kaunis kakku! Ei ihan kakuksi edes ensikatsomalta uskois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Löysin mallin täältä http://www.designer-cakes.com/. Jos tekisin saman kakun uudelleen, niin kaulitsisin vieläkin ohuemmiksi nuo sokerimassasuikaleet ja liittäisin ne hieman etäämmiksi toisistaan.

      Poista
  5. Oi ihana suklaaunelma! <3 Kaunis ja herkullisen näköinen! :-)

    VastaaPoista