Pieni kakku lasten iloksi vappua juhlistamaan. Perheen nuorimmaiset ovat hulluna ilmapalloihin, josta sain sopivasti ajankohtaisen aiheen kakkuun. Pohjana kakussa on kolmen munan vaalea sokerikakkupohja. Täytteenä valkosuklaa-ja mansikkamousse.
Valkosuklaamousse:
120 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl sokeria
1 kananmuna
160 g valkosuklaata
2 dl kermaa
2,5 liivatetta
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10-15 minuutiksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, samoin kerma. Sulata valkosuklaa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti keskenään ja yhdistä vatkaten joukkoon tuorejuusto. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne pieneen määrään kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustomassan joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi valkuaisvaahto ja kermavaahto varovasti sekoittaen. Sekoita tasaiseksi.
Loppuun muutama vaihekuva kakun koristelusta. Kakku on kuorrutettu sokerikreemillä ja päällystetty vaaleansiniseksi värjätyllä sokerimassalla. Kakun reunaan on jätetty 1 cm verran kuorrutetta, joka on koristeltu kuvassa näkyvällä pallopäisellä työvälineellä.
Kakun alareunaan tein vaaleanvihreäksi värjätystä sokerimassasta nauhan, joka kuvaa nurmikkoa. Halusin kokeilla äskettäin hankkimaani sokerimassapyssyä, joka toimi erittäin hyvin tähän tarkoitukseen. Tasainen nauha tuli hetkessä. Nauhan voi myös esim. leikata marsipaanityökalulla ohueksi kaulitusta sokerimassalevystä. Nauha on liimattu elintarvikeliimalla kakun alalaitaan. Elintarvikeliima on käytössä tosi riittoisaa. Itse kaadan tipan liimaa foliopaperille, niin koko liimapurkki ei kontaminoidu toisin kuin jos tökkisi pensseliä suoraan itse astiaan.
Koristeet, kaksi pientä elefanttia, on piirretty leivinpaperille. Näitä kaavoja apuna käyttäen norsut on leikattu sokerimassalevystä. Ilmapalloihin on käytetty pisaramuottia. Elefantit ja ilmapallot on liimattu kakkuun sokerikuorrutteella.
Aivan ihanan näköinen kakku! :D Hyvät vaput sinnekin :)
VastaaPoistaKiitos, kuin myös!
PoistaTosi suloinen kakku ihanan hempeillä väreillä :) Kaikki kakkusi ovat aina todella siistejä.
VastaaPoistaKiitos Taru :)
PoistaIhana!! :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaOi kuin suloinen kakku =) Hauskaa Vappua!
VastaaPoistaSamoin kiitos!
PoistaSuloisia elefantteja! =) Hyvää vappua!
VastaaPoistaSamoin sinne! :)
PoistaTäältäpä löytyi oikea kakkutaituri! :) En ole jostain syystä täällä vielä käynytkään. Ihana blogi ja taitava olet! Laitan kyllä blogisi lemppareideni joukkoon, onhan ok? :)
VastaaPoistaKiitos ja kiva kun kävit vierailulla! Blogin voi toki linkittää. Linkitin myös sinut :).
PoistaIhana pastellinen fantti- ja ilmapallokakku! Uusi tuttavuus minullekin on blogisi - tosi ihania juttuja olet tehnyt. Jään seurailemaan ja lisään linkkilistalleni Sokerimuruihin.
VastaaPoistaKiitos sinulle blogini lukemisesta :D
Kiitos, lisäsin sinut myös blogilistalleni :)
PoistaPitääpä vielä tännekki kommentoida, että aivan ihana kakku tämäkin taas! Oot kyllä tosi hyvä tekemisen lisäksi suunnittelemaan noita kakkuja, kaikki on niin tyylikkäitä, ei liian täyteen tungettuja :) Ja vielä niin herkullisen näkösiä että ihan vesi tulee kielelle! :)
VastaaPoistaKiitos! Kakkujen suunnittelu on yksi kivoimmista vaiheista. :)
Poista