torstai 17. maaliskuuta 2016

Keväinen mango-sitruunakakku

mangositruunakakku


Juhlistimme viime viikolla perheessämme synttäreitä, joissa tarjolla oli pirtsakan punaherukkakakun lisäksi myös ihanan keväistä mango-sitruunakakkua. Kakku sopii värinsä ja täytteensä puolesta myös hyvin pääsiäisenä juhlapöytään.

Pohjana kakussa on tumma sokerikakkupohja. Täytteenä ihanan pehmeää mango-sitruunatäytettä.  Ohjeesta riittää kaksi tuhtia täyteväliä 15cm halkaisijaltaan olevaan kakkuun. Koristeena pikkuruisia suklaamunia, sitruunamelissaa ja sokerimassakukkasia.

Täyte:

200g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl kermaa
80g tomusokeria
1 iso sitruuna
300g mangososetta (säilykemangoa soseutettuna)
4 liivatetta


Kuorrutus:

150g voita
2 dl tomusokeria
1 rkl sitruunan mehua
1-2 tippaa keltaista elintarvikeväriä

Suklaaganache:

1dl kuohukermaa
100g tummaa suklaata

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Pese sitruuna ja raasta sen kuori ja purista mehu. Vatkaa kerma vaahdoksi.  Notkista tuorejuusto vatkaamalla. Sekoita joukkoon sokeri ja sitruunan kuoriraaste sekä mangosose. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne pieneen määrään sitruunan mehua. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana tuorejuustomassan sekaan. Lisää joukkoon lopuksi varovaisesti käännellen kermavaahto.


Kakun kokoaminen:

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Nosta kakkupohja tarjoiluvadille. Laita irtopohjavuoan reunat kakkupohjan ympärille sekä vuoraa reunat kalvolla tai leivinpaperilla. Käytin tähän kakkuun 10cm korkeaa reunakalvoa, jolla kakusta sai korkean. Kostuta pohjaa hiukan vaniljamaidolla ja kaada päälle puolet mango-sitruunatäytteestä. Nosta toinen kakkulevy paikoilleen, kostuta ja kaada loput täytteet vuokaan. Laita kolmas kakkulevy kanneksi paikoilleen. Kostuta. Peitä pinta kelmulla ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa tai vähintään neljä tuntia.  


Kreemi:

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sitruunan mehu ja pari tippaa keltaista elintarvikeväriä ja vatkaa sekaisin.

Levitä pehmeä kreemi tasaisesti kakun päälle. Jos kreemiä on vaikea levittää, lämmitä sitä hetki mikrossa.

Suklaaganache:

Pilko suklaa kulhoon. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen ja kaada suklaapalojen päälle. Odota hetken aikaa, että suklaa sulaa ja sekoita tasaiseksi. Ota kakku jääkaapista ja kaada hieman jäähtynyt ganache kakun päälle. Laita kakku jääkaappiin, jotta kuorrute jähmettyy ennen koristelua. Koristele suklaamakeisin, yrtein ja sokerimassakukin.












7 kommenttia: