Paikalla oli 10 innokasta koristeiden tekijää. Ajatuksena oli värjätä massoja, tutustua muotteihin ja koristella etukäteen leivotut kuppikakut itsetehdyillä sokerimassakoristeilla. Sekä muovailla yleisön toiveesta muutama 3D-hahmo. Aikaa oli vain pari tuntia, joka osoittautui vähän liian lyhyeksi, vaikkakin paljon saimme aikaan. Naurua, puheensorinaa, isot kasat kukkia, perhosia ja lehtiä sekä iki-ihanat barbapörröt.
Moni sanoi, että kynnys koristeidentekoon poistui, kun huomasi, ettei se nyt niin vaikeaa olekaan. Työlästä ja aikaa vievää, muttei hankalaa. P.s. Jos olet kiinnostunut oppimaan koristeidentekoa esimerkiksi illanviettona ystävien kesken, niin ota yhteyttä marsispossu@gmail.com. ;)
Paljon te olette kahdessa tunnissa ehtineet tekemään, näyttää oikein hauskalta :)
VastaaPoistaOli niin innokkaita tekijöitä, että ehtivät saada aikaiseksi vaikka mitä. Hauskaa oli :)
PoistaTuollainen kurssi on varmasti tosi hieno ja hyödyllinen :))
VastaaPoistaPaljon tuntuu olevan kiinnostusta oppia tekemään itse koristeita. Yhdessä niitä on kiva harjoitella. :)
PoistaAika menee vauhdilla kun on kivaa tekemistä. Hienoja koristeita ootte saaneet aikaan :D
VastaaPoistaYllätyin tuosta ajasta, kuinka nopeasti se menikään. Liian nopeasti. Kolme tuntia olisi sopivampi, niin ehtii välissä huokaistakin ;)
PoistaAivan huippu olis kyllä tuollanen koriste kurssi! Sitä tahtoo mennä aina helpoimman kautta ja tehä niitä mitä varmasti osaa. Ja yleensä ne jää vielä niin viimetippaan, että senki takia yrittää jotain nopeita väsätä :)
VastaaPoistaVaraan itse aikaa yhden viikon kaikki myöhäisen illan tunnit koristeiden suunnitteluun ja tekoon. Usein se riittää hyvinkin, toisinaan tarvitaan parikin viikkoa.
PoistaTuossa yhdessä kuvassa näkyy kukkamuotti. Millainen se on käyttää, jos tekee ruusuja? Miten terälehtiä kannattaa lähteä asettelemaan?
VastaaPoistaJos tarkoitat tuota toisessa kuvassa näkyvää muottia, niin käytän sitä lähinnä esim. omenankukkien tekoon. En ole koskaan kokeillut ruusujen tekoon. Ruusut teen kolmella erikokoisella pisaramuotilla. Isoimpiin terälehtiin käytän vielä kapeaa sydänmuottia.
PoistaJuurikin sitä tarkoitin. Ostin viime viikolla nuo tuommoiset kukkamuotit, sekä katselin niitä pisaramuotteja :)
Poista